Beach-SM Kuopiossa 1.-3.8.2019 - tilaisuus olla eturintamassa koko maailmassa!

Savon Sulka järjestää elokuun alussa Beach-sulkapallon SM-kisat Kuopiossa to-la 1.-3.8. Tapahtuma on osa Sunsets Kuopio -tapahtumaa, joka on beach volleyn ympärille kasvanut kesäfestivaali. Tapahtuma on katsojille ilmainen mukaanlukien iltakonsertit. Viime vuonna tapahtuma veti 30 000 katsojaa! Tapahtuman kotisivulta löytyy tietoa koko ohjelmasta sekä majoitustarjous: www.sunsetskuopio.com.

Kaksinpelien finaalit pelataan perjantai-iltana tapahtuman pääkentällä. Muutoin pelipaikkana toimii Väinölänniemen uimaranta, jossa pelataan kuudella kentällä. Lisäksi rakennetaan kaksi kenttää lämmittelyä varten. Molemmat pelipaikat ovat aivan Kuopion ydinkeskustan vieressä, joten paikalle saapuminen on helppoa myös julkisilla kulkuvälineillä.

Kisa pelataan BWF:n kehittämillä uusilla AirBadminton-säännöillä. Saamme myös käyttöön AirShuttle-pallojen prototyypit kisaa varten. Kilpailu on yksi ensimmäisistä AirBadminton-kilpailuista koko maailmassa, ja myös BWF on hyvin kiinnostunut turnauksen ja sääntöjen toiminnasta. Paikalle on tulossa BWF:n edustaja. Kilpailua myös kuvataan kotimaisen käytön lisäksi BWF:n kanaviin.

Kilpailussa pelataan kaikki "tavalliset" pelimuodot eli miesten ja naisten kaksin- ja nelinpelit sekä sekanelinpeli. Uutuutena on 3 vastaan 3 pelattava "kuusinpeli", jossa jokaisessa joukkueessa on oltava vähintään yksi nainen.

Kuusinpelissä sama pelaaja ei saa lyödä kahta kertaa peräkkäin. Myös syöttö on erikoinen: syöttö tapahtuu 5 m verkon takaa olevan syöttölinjan takaa, mutta lyöntikorkeus ja -tyyli on vapaa. Ainoa vaatimus syötölle on se, että pallo lähtee osumasta ylöspäin. Syötön voi myös sijoittaa mihin vain pelialueen sisälle.

Kaikkiin pelimuotoihin otetaan pelaajia rankingjärjestyksessä niin paljon kuin vain kaavioihin sopii (kaksinpeleissä 12 suoraan pääkisaan ja 16 karsintaan, nelinpeleissä 16 paria ja kuusinpelissä 8 joukkuetta). Kaikki pelimuodot pelataan pooleissa (täysillä kaavioilla 4 pooleja), joten pelejä kyllä riittää kaikille!

Kaksinpelien voittajille on luvassa 150€ palkintosumma ja kakkosillekin 50€. Muissa luokissa hyvät tavarapalkinnot.

Tarkat säännöt ja kentän mitat löydät BWF:n AirBadminton-sivustolta https://development.bwfbadminton.com/airbadminton sekä avattuina suomen kielelle kisakutsusta: Beach SM 2019: Kutsu + säännöt (AirBadminton).

Ilmoittautumismaksu 30€/startti, sisältäen pelipallot (AirShuttle-prototyyppi) ja kisapaidan 1 kpl/hlö. Ilmoittautuminen kaksin- ja nelinpeleihin tapahtuu Tournamentsoftwaressa ja kuusinpeliin sähköpostilla Antti Rajasärkälle (yhteystieto alla).

Ilmoittautuminen päättyy ti 23.7. klo 16.00. Ja koska kyseessä on virallinen SM-kilpailu, jälki-ilmoittautumisia ei valitettavasti voida ottaa vastaan.

Huomaa, että ennen ilmoittautumista lisenssi kaudelle 2019-20 täytyy olla maksettuna. Varaa myös muutama arkipäivä siihen, että tieto maksetusta lisenssistä ehtii rekisteröityä. Hoida siis lisenssi kuntoon heti, kun se on mahdollista!

Tervetuloa Kuopioon ennennäkemättömään sulkistapahtumaan!

Lisätiedot:
Antti Rajasärkkä
antti.rajasarkka@gmail.com

p. 044 241 5644